Taas iski odottamatta omituinen lamaannus. Mikään ei tunnu miltään, kaikki suunnitelmat harrastusten, liikunnan yms lisäämisestä tyssäsivät. Ei edes ole tapahtunut mitään. Toisaalta minulla on niin outo mieli, että voi olla jotain lamaannukseni aiheuttanutta sattunutkin, en vain itse (vielä) tiedosta sitä.
Viikko alkoi niin hyvin. Toivottavasti pystyn taas pian kokoamaan itseni. Tekisi mieli olla vaan peiton alla koko päivän.
Hei!
VastaaPoistaLöysin blogisi ja samoja mietteitä olen läpikäynyt. Olen jo reilu 50v, ja ollut työttömänä pitkään ja viime joulukuussa pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle. Se oli helpotus, ainainen työnhaku ja hylkäämiset masensivat minut täysin.
Mutta kevättä odotellaan, lukemisiin!